Tunne arvosi

FemAccounts sai alkunsa rakkaudesta taloushallintoon, mutta ennen kaikkea tahtotilasta seisoa vahvojen, rohkeiden ja määrätietoisten naisyrittäjien rinnalla kasvattamassa kestäviä, vakavaraisia ja tasa-arvoisempia yrityksiä. 

FemAccountsia ohjaa vahvasti kolme arvoa: oikeudenmukaisuus, tasavertaisuus, inhimillisyys. 

Oikeudenmukaisuus näkyy suoraselkäisyytenä ja siinä, että sovituista asioista pidetään kiinni. Asioista puhutaan suoraan toista kunnioittaen. Käsi nostetaan virheen merkiksi ja siitä tulleelle opille kippistetään kuohuvat.

Tasavertaisuus. Elämme maailmassa missä esimerkiksi vanhempainvapaa ei tarkoita naisyrittäjälle samaa mitä miesyrittäjälle. FemAccountsin tahtotila on vastata tähän ja kulkea rinnalla suuressa elämänmuutoksessa. Tasavertaisuus käsittää myös sen, että aivan liian usein kuulen naisten pienentävän itseään ja vähättelevän osaamistaan. Meissä on valtava potentiaali, valjastetaan se.

Inhimillisyys. Ihmiseltä ihmiselle, naiselta naiselle, äidiltä äidille, tyttäreltä tyttärelle.

FemAccounts on sitoutunut täydestä sydämestä edistämään naisten yrittäjyyttä ja liiketoiminnan kehittämistä. 

 

Varaa ilmainen tapaaminen

Katri

Talousasiantuntija, Ekonomi (KTM), Yrittäjä

Minun nimeni on Katri, ja olen FemAccountsin perustaja. Tamperelaistunut Etelä-Pohjalainen. Olen myös intohimoinen remppaaja, pohdiskelija, äiti, vaimo, koirien rakastaja ja epäonnistumisille kippistäjä- tosin uskon, ettei ole olemassa epäonnistumisia, on vain oppitunteja.

Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri (KTM) ja taloushallintoon liittyvien tehtävien parissa olen työskennellyt jo 10 vuotta. Vahvuuteni on ennakoinnissa ja laajojen kokonaisuuksien hahmottamisessa. Kirjanpidossa tulos ja tase kertoo siitä, mitä on jo tapahtunut. Vähintääkin yhtä tärkeää on ennakoida tulevaisuutta ja suunnitella toimenpiteitä, jolla saavutetaan halutut tulokset tulokseen ja taseeseen. 

Ihailen suuresti ihmisiä, jotka uskaltavat aidosti seurata sydäntään ja tehdä omassa elämässään itselleen sopivia valintoja. Rohkeiden ja itselle sopivien valintojen tekeminen voi tuntua vaikealta tässä ennalta suunnitellussa ja ohjatussa maailmassa. 

Tarjoan palveluani juuri naisille, koska haluan olla tukena heille matkalla kohti omannäköistä yrittäjyyttä. Uskon, että pystyn luomaan inspiroivan ympäristön, jossa jokainen nainen voi löytää vahvuutensa ja rakentaa liiketoimintaa, joka heijastaa hänen arvojaan ja intohimojaan

Riitta

Talousasiantuntija, KLT-kirjanpitäjä

Olen Riitta, ja asustelen Kuopion keskustassa kissaherra Börjen kanssa. Syntyjään ja sielunimaisemani  on sinisten vaarojen Kainuusta, toki ei Savossakaan mitään vikaan ole, oikein mukavia ovat immeiset Savossakin.

Koulutukseltani olen taloushallinnon tradenomi, ja kirjanpidon sekä verotuksen parissa olen työskennellyt yli 15 vuotta. Voinen myös paljastaa, että olen oikeastaan lapsuuden haaveammatissani, sillä jo pikkutyttönä tykkäsin omista rahoistani pitää lukua piirtämällä vihkoihin kolikoita. Näiden avulla pidin kirjaa siitä mitä vanhemmat olivat minulle velkaa ja paljon olin esim.karkkikauppaan kuluttanut. Matematiikka ei tuolloin vielä ollut hallussa, joten siksi kolikkojen piirtelyt. Tänä päivänä tuossa kohtaa tieto on jo lisääntynyt, ja piirtely on vaihtunut ihan oikeisiin numeroihin,  ja järjestelmätkin ovat jo ruutuvihkoista siirtyneet korkeammalle tasolle 🙂

Vapaa-aikana tykkään harrastaa liikuntaa, kuten esimerkiksi ryhmäliikuntatunteja, juoksua, luonnossa liikkumista puolison kanssa ym. Ryhmäliikunnasta nopeasykkeiset lajit kuten body-combat ja spinning ovat erityisen lähellä sydäntä. Luen myös paljon, ja erityisesti dekkareita. Hyviä dekkareita saa aina suositella 🙂

Autan sinua tunnistamaan omat arvosi ja tämän jälkeen, tunnet oman arvosi. 

Itsensä pienetäminen on niin nähty. Meidän on aika suoristaa selkämme ja nostaa leukamme ylös.

Olemassa on ainoastaan oppitunteja, jotka tekevät meistä viisaampia ja inhimillisempiä.

Jäikö jokin asia mietityttämään? Ota yhteyttä.